6.5.2012

Leskenlehti


Aloitan pitkän tauon jälkeen postaukset tässä blogissa. Muuton myötä muutin hieman blogisisältöä. Koska asun nyt aivan kaupungin ydinkeskustassa eikä minulla ole omaa pihaa, aikomukseni on etsiä villejä ja vähemmän villejä kukkia ja kasveja täältä kaupungin ytimestä.  Kuvaan ne ja kerron niistä lyhyesti.

Olen pitkään odotellut ensimmäistä villiä kukkivaa kasvia. Eilen löysin leskenlehdet sattumalta. Satoi vettä koko ajan, mutta otin muutaman kuvan, joista liitän tähän ylle yhden. Tänään kävin auringonpaisteessa kuvaamassa lisää.
Kirkkaan keltainen leskenlehti ei ole helppo kuvattava, mutta näillä aloitetaan.  Kukat paistattelivat päivää Neristanissa, vanhan puutalon graniittisen kivijalan kupeessa, jalkakäytävän reunalla.

Leskenlehti (Tussilago farfara) on asterikasveihin kuuluva monivuotinen, matalakasvuinen kasvi. Sitä tavataan yleisesti lähes koko Euroopassa. Myös Suomessa se on hyvin yleinen laji. Leskenlehti on Itä-Uudenmaan maakuntakasvi. Lisää tietoa Wikipediasta.

4 kommenttia:

  1. Kauniita ovat leskenlehdet, kun ajeltiin maalta kaupunkiin oli tienvarret keltasenaan niitä. Kyllä kaupungistakin löytyy kuvattavaa.Kumma miten sitkeästi jotkin kasvit puskevat -vaikka läpi asfaltin. Mukavia kuvaus hetkiä toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että on haastavaa etsiä kaupungin keskustasta kasvi- ja kukkakuvattavaa. Luulisin, että nämä ovat ainoat leskenlehdet keskustassa.
      Seuraava kohde on jo katsottuna.

      Poista
  2. Näin keväällä kaikki kukat ovat ihania, keltaisetkin;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnistasi