7.2.2011

Yläkaappien kätköistä alakaappiin

Aikaa on hieman venähtänyt, mutta raivaus on jatkunut. Tosin jonkin aikaa se on ollut pysähdyksissä. Nyt olen vielä keittiössä. Nämä yläkaapit on käyty ajat sitten läpi. Tuike ihmettelikin, että en ole heittänyt mitään pois. Oikeastaan yläkaapeissa ei ollut paljon heitettävää. Järjestäminen paljasti tavaroiden tarpeellisuuden. Kaikkea en käytä, mutta on vaikea luopua muistojen takia.
Kylmäkeskuksen yllä olevalla hyllyllä ovat valkoiset italialaiset salaattivatini. Niitä voi tietysti käyttää tarjoiluvateinakin. Näistäkään en luovu, niitä on yhteensä neljä.
Yläkaapiston kippioven takaa löytyy kulhoja. Kahta savikulhoa käytän - en muista milloin olen käyttänyt - kai joskus. Alimmaisessa on kansi, pitäisi lukea ohje savipadassa kypsentämisestä. Päällä pilkistää musta uunivati, siinä voi valmistaa gratiinit.
Vieressä on iso musta uunivati, sitä tarvitaan, kun valmistetaan ruokaa uunissa 8-10 hengelle. Sen päällä on pieni Höganäsin musta uunikulho, jossa kypsyy pieni kaalipata sopivasti.  Teräskulhoja on kaksi ja kolmas teräsvuoka. Mitä niistä sanoisin. Saa nyt nähdä
Tämän kulhorivistön taakse  piilotin lähes käyttämättömän Moulinex  yleiskoneen. Siitä haluan päästä eroon. Saa ilmoittautua, jos joku haluaa, ohjeet löytyy ja kaikki osat. Huomasin kun kävin kaapilla, että mustan kulhon alla on vielä sininen uunivati.
Tässä yläkaapin osiossa ylhäällä ovat kaksi Arabian kannua, jotka ovat jäämistötavaraa, kuten joku muukin jo esittelemäni. Muistojen takia pidän ne, käytän kesällä  terassilla kukkamaljakkona.
Edessä on ranskalainen sinappipurkki, johon saa säilöttyä vaikka kurkkuja. Sitten juustoraastimia kulhoineen kaksi kpl. Nyt ovat tyhjiä, koska yksi on jo käytössä. Päällä on sipulileikkuri, jota en käytä, se saa lähteä.
Sagaformilta valkosipulipurkki, chilipurkki, kurkkupurkki sekä basilika- ja tillipurkit. Ne ovat ns ruukkumallia eli niihin voi sujauttaa  suoraan ruukut. Näistä purnukoista luovun. Jos kiinnostaa postaan niistä kuvat. Näitä ei ole näköjään enää mallistossa.
Ja seuraava luukku lasia. Vanhat limsapullot  5 kpl odottavat pääsevänsä joko simapulloiksi tai muuhun käyttöön. Vesikarahveja on kaksi ja yksi käytössä, vesikannuja kolme. Aivan perällä kannujen takaa pilkistää iso keltareunainen Arabian vati. Se on niin iso, että en keksi mitä ruokaa siitä voisin tarjota. Ehkä kylvän siihen salaattia keväällä.
Nyt loppuivat korkean kaapiston yläkaapit ja hypätään alas ja avataan uunin alla oleva vetolaatikko. Järjestin sen ja kummasti siihen tuli kaikille vuoille tilaa eikä mitään tarvitse heittää pois. Silikonivuokia on 5 kpl, teflonvuokia 7 kpl, lasivuokia 3 kpl, lisäksi pursotin ja silikonialustoja 2 kpl.
Moulinexin ja Sagaformin tuotteista  kiinnostuneet voivat vastata kommentointilaatikossa tai e-maililla ar.leena@hotmail.com

Inventointi:
valkoiset vadit  4 kpl, uunikulhot 6 kpl, teräskulhot  2 kpl,  teräsvuoka 1 kpl
Arabian kannut 2 kpl,  sinappipurkki 1 kpl, juustoraastimet 2 kpl,
limskapullot 5 kpl, vesikarahvit 3 kpl, lasikannut 3 kpl, Arabian iso vati 1 kpl
Silikonivuoat 5 kpl, teflonvuoat 7 kpl, lasivuoat 3 kpl,  pursotin 1 kpl, silikonialustat 2 kpl